Apuohjelmia aloittelevan tuottajan kotistudioon
Digitaalisten syntikoiden ja efektien lisäksi aloitteleva tuottaja tarvitsee studiossaan myös erilaisia apuohjelmia oman musiiikin tekemisen helpottamiseksi. Tässä artikkelissa esitellään kolme Kotistudion omaa suosikkia, sekä vastaavia tuotteita vertailua varten.
Tervetuloa tutustumaan Kotistudion testaamiin ja hyväksi havaitsemiin apuohjelmiin! Artikkelissa esiteltyjen softien avulla saat uutta inspiraatiota sointujen ja melodioiden löytämiseen, helpotat omien biisien soundien arviointia suhteessa kaupallisiin biiseihin, ja löydät kenties kovalevysi uumenista sen kauan sitten unohtamasi bassoriffin joka kuulostaa yllättävän sopivalta seuraavan projektiisi…
Scaler
Mahtava työkalu musiikin teorian opiskeluun, sekä ennen kaikkea inspiroivien melodioiden ja sointukulkujen löytämiseen

Plugin Boutique Scaler on erinomainen apuväline säveltämiseen niille kotituottajille, joiden musiikin teorian tuntemus on niin sanotusti karvalakkitasolla. Veikkaan, että useimmat meistä ovat olleet joskus tilanteessa jossa
- Tarttuva melodia tai riffi on löytynyt, mutta sen tueksi ei meinaa löytyä oikeita sointuja
- Biisin pohjana on 2-3 kivan kuuloista sointua, mutta bassolinjan ja melodian sovittaminen niihin on hankalaa
- Tekisi mieli kokeilla uusia sävellajeja ja sointukulkuja, mutta se takia ei tekisi mieli opiskella musiikin teoriaa viikkotolkulla
Scaler tarjoaa helpotusta näihin sekä moniin muihin musiikin teoriaan liittyviin haasteisiin. Se on nuottidataa muokkaava ja tuottava vst-efekti, jonka avulla melodioiden, sointujen ja sävellajien kanssa puljaamisesta tulee huomattavasti helpompaa aloitteleville säveltäjille.
Scalerin avulla voit varmentaa omaa musiikillista ilmaisuasi esimerkiksi seuraavasti:
- Voit rajoittaa kaikki soittamasi nuotit haluttuun sävellajiin (scale lock)
- Voit soittaa sisään midi-dataa, ja Scaler kertoo missä sävellajeissa esiintyy samoja sointuja (scale detect)
- Voit rakentaa soinnuista melodoita Scalerin interaktiivisen ehdotusten perusteella (variations, progressions)
Voit tutustua Scalerin toimintaan tarkemmin kehittäjän YouTubessa:
Ominaisuudet
- Vaatii sekvensseristä tuen midi-efekteille
- Kehittäjä: Plugin Boutique
- Versio kirjoitushetkellä: 1.7
- Hinta: 50€ (ilmainen kokeiluversio saatavilla)
- Alusta: Windows & Mac
- https://www.pluginboutique.com/products/3933-Scaler
VAIHTOEHTOJA
Chordz (ilmainen, kehittäjällä myös muita käteviä plugareita)
Tonespace (ilmainen)
InstaChord
Kotistudio on testannut kaikki yllämainitut vaihtoehdot, ja allekirjoittaneen mielestä uusin Scaler v1.7 on ominaisuuksiltaa ja käyttöliittymältään paras vaihtoehto. Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan Scalerin demoa!
Magic AB
Referenssiraitojen fisksumpaa hyödyntämistä

Jos et ole vielä aktiivisesti hyödyntänyt referenssiraitoja musiikin tekemisessä, kannattaa se aloittaa jo tänään! Idea on yksinkertainen: valitset ensin muutaman biisin jotka edustavat genreltään ja soundiltaan omia mieltymyksiäsi, ja vertaat niiden soundia senhetkiseen projektiisi. Tästä on kaksi merkittävää etua:
- Pitkien tuotantosessioiden aikana korvat tottuvat nopeasti senhetkiseen soundiin, ja objektiivisten miksaustoimenpiteiden tekeminen muuttuu hankalaksi. Apuna tähän on paitsi taukojen pitäminen, myös korvien “puhdistaminen” referenssibiisejä kuuntelemalla
- Koska jokaisessa studiossa on oma sointinsa, ainoa tapa oppia miksaamaan biisejä paremmin on tuntea oman kotistudion tai treenikämpän soundi. Helpoin ja edullisin ratkaisu tähän on kuunnella kaupallisesti masteroituja biisejä samassa tilassa, ja arvioida niiden perustella minkälainen akustinen “sormenjälki” omassa studiossasi on
Magic AB 2 on vst-efekti, jonka avulla referenssiraitojen hyödyntäminen on helpompaa. Toki sama homma onnistuu myös manuaalisesti tuomalla referenssibiisejä suoraan sekvensseriin omille raidoilleen, mutta erillisen plugarin käyttö tekee hommasta helpommin hallittavaa. Magic AB tarjoaa paitsi kätevän A/B -vertailutoiminnon, myös mono/stereo toistomahdollisuuden sekä toiminnot äänenvoimakkuuden kompensointiin.
Allaolevassa videossa esitellään pluginin toimintaa käytännössä:
Ominaisuudet
- Kehittäjä: Sample Magic
- Versio kirjoitushetkellä: 2.1.2
- Hinta: n. 58€, demoa ei saatavilla
- Alusta: Windows & Mac
- https://www.samplemagic.com/details/184/magic-ab
VAIHTOEHTOJA
Magic AB:n kaltaisia vst-efektejä on myös muiden kehittäjien valikoimassa. Näistä Kotistudiolla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta molemmista löytyy ilmaiset demoversiot testattavaksi – voit kertoa kokemuksistasi jättämällä kommentin artikkeliin!
Mastering The Mix Reference (49€)
Melda MCompare (59€)
Resonic Player 0.9.2
Tehosta samplekirjastojen hallintaa, ja löydä kiinnostavia ideoita vanhojen projektien kätköistä
Musaharrastuksen edetessä koneen kovalevylle alkaa kerääntyä yhä enemmän projektien aihioita, biisien väliversioita, samplekirjastoja ja niistä tehtyjä edittejä, nauhoitettuja äänimaisemia ja kaikenlaista muuta silppua.
Sekvensserien avulla tiedostojen selaaminen on usein työlästä, ja eri tiedostomuotojen tuki on vaihtelevaa. Käyttöjärjestelmän omat tiedostonhallintatyökalut taas ovat usein suunnattuja tekstipohjaisten tiedostojen hakemiseen ja esittämiseen, eikä äänitiedostojen tehokkaaseen hallinnointiin.
Tarjolla on onneksi muutamia hyviä apuvälineitä äänitiedostojen hallintaan. Windows -käyttäjille voin lämpimästi suositella ilmaista Resonic Playeria, joka on Kotistudion ahkerassa käytössä. Sen avulla samplekirjastojen selaaminen on sujuvaa, ja onnistuu kätevästi ilman että sekvensseri täytyy erikseen käynnistää. Ohjelma tukee kaikkia yleisimpiä tiedostomuotoja, ja tallentaa kansioiden sisällöt omaan välimuistiinsa – näin tiedostojen selaaminen on salamannopeaa kun palaat samaan kansioon myöhemmin.
Ohjelmasta on myös saatavilla maksullinen versio, joka mm. tukee REX-tiedostoja ja looppeja, tiedostojen metadatan hallintaa sekä konversioita tiedostomuotojen välillä. Eroja versioiden välillä voit tarkastella tällä sivulla.
Ominaisuudet
- Kehittäjä: Liqube Audio
- Versio kirjoitushetkellä: 0.9.2.beta
- Alusta: Windows
- Ilmainen, maksullinen Pro-versio saatavilla
- https://resonic.at/home
VAIHTOEHTOJA
Sononym on melko uusi työkalu, jonka erottaa Resonicista sen sisäänrakennettu sävellajin/sointujen tunnistus. Metadatan muokkauksen mahdollisuutta ei ainakaan toistaiseksi ole, toisin kuin Resonic Pro:ssa. Mac-ihmisille löytyy ainakin AudioFinder, joka vastaa toiminnoiltaa Resonicin Pro -versiota.
Sononym (90€) windows/linux/mac
AudioFinder (70$) Mac OS
Toivottavasti näistä työkaluista on hyötyä myös lukijan omissa projekteissa. Jos omasta työkalupakistasi löytyy lisää käteviä apuvaälineitä oman musiikin tekemiseen, voit vinkata niistä muita lukijoita jättämällä kommentin artikkeliin.