Digitaalisen kotistudion lyhyt historia
Vaikka nykypäivän kotimuusikolla onkin paremmat mahdollisuudet oman musiikin tekemiseen kuin koskaan aikaisemmin, on digitaalisen musiikkiteknologian ilmapiiri muuttunut 2000-luvun alun kokeilunhalusta kohti kaupallista yksipuolisuutta.
Tuumasin, että sopiva aihe blogin ensimmäiselle kirjoitukselle olisi palata ajassa taaksepäin niihin vuosiin kun tutustuin ensimmäistä kertaa musiikin tekemiseen tietokoneella. Tuolloin elettiin noin vuotta 2002, ja VST-standardi , joka nykyään on MIDIin verrattavissa oleva arkinen asia, oli vasta hiljattain lanseerattu Steinbergin toimesta. Kun otetaan vielä huomioon sen aikaisten tietokoneiden vaatimaton tehoreservi, on helppo arvata että useimmat saatavilla olevista VST-efekteistä ja -syntikoista olivat niin äänenlaadultaan kuin ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia kuin nykyisin.
Myöskään tietokoneen rooli musiikkituotannon perustyökaluna ei ollut vielä sementoitunut. Hankin noihin aikoihin ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) hardware-syntikkani Korg Tritonin, joka edusti aikanaan ns. työasemien kärkipäätä yhdessä aikalaistensa Kurzweil K2500 Yamaha EX-5 kanssa. Paitsi että Tritonissa oli tuohon aikaan vallankumouksellinen kosketusnäyttö, oli sen valttina myös täysverinen sekvensseri joka oli suunniteltu biisien ja jopa albumien tekemiseen. Hardware-valmistajat uskoivat vielä, että biisien teko ilman tietokoneen apua oli varteenotettava vaihtoehto. Tritonissa oli jopa diskettiasema biisien tallenusta varten…
Laadukkaat tietokonepohjaiset sekvensseriohjelmistot olivat tuolloin vielä harvinaisia ja hintavia. Jos taas halusi päästä alkuun pienemmällä panostuksella, joutui ominaisuuksissa ja varsinkin käyttömukavuudessa tinkimään reilusti. Myös harrastelijan kukkarolle sopivien äänikorttien äänenlaatu oli vasta hädin tuskin päässyt vaadittavalle 24/96 tasolle. USB 2 -liitäntä ei vielä ollut yleisesti käytössä, joten latenssin (äänen ja MIDIn tallentamisen ja toiston viiveen) minimointi edellytti että äänikortit olivat PCI-liitäntäisiä eli kömpelösti suoraan emolevylle asennettavia.
Digitaalisen kotistudion synty
Kaikkihan on, erityisesti digitaalitekniikan näkökulmasta, kuitenkin suhteellista, joten nämä rajoitukset eivät tuolloin menoa haitanneet. Digitaalisen kotistudion esiinmarssi oli alkanut, ja ammattilaistason äänenlaatu alkoi jo siintää harrastelijoiden kukkaroiden ulottuvilla. Aloittelevan kotituottajan näkökulmasta tilanne oli siis varsin lupaava.
VST-standardin tuomat uudet mahdollisuudet otettiin sekä ohjelmia tekevien koodareiden että musiikin harrastajien toimesta innolla vastaan. Siinä missä 2010-luvulla trendi on ollut enemmänkin keskittyä emuloimaan ja virtualisoimaan menneiden vuosikymmenten “parhaita” analogisia syntikoita, transistoreja ja nauhalaitteita, oli tarjonta 2000-luvun alkupuolella huomattavasti “futuristisempaa” kuin nyt. Toki vanhojen syntikoiden digitaalisia jäljitelmiä oli saatavilla tuolloinkin, mutta ainakin omalta kohdaltani ne jäivät kaikkien kokeellisten ja aidosti ennennäkemättömien luomusten varjoon. Uutta teknologiaa käytettiin innostuneesti uusien instumenttien ja efektien tekemiseen, eikä haluttu jäädä muistelemaan menneitä. Vai mitä muuta voisi päätellä sen aikaisten VST-softien nimistä: Space Synth, Paradigm Shifter, Buffer Override, Elottronix, Anarchy Effects…
Haluatko tutustua digitaaliseen vintageen?
Lähes kaikki ilmaiset VST-klassikot löytyvät pienellä vaivalla netin syövereistä. Aiheesta kiinnostuneet tai nostalgiaan taipuvaiset voivat tutustua mainioon threadiin KVRAudio -sivustolla: Old VST Gems From the Past
Luovuuden tuotteistaminen
Nykypäivän aloittelevat kotimuusikot kohtaavat varsin erilaisen ilmapiirin kuin millaisena se näyttäytyi 2000-luvun alkupuolella. Hyvänä puolena on ammattimaisten välineiden (sekä ohjelmistojen että laitteiden) edullisuus ja saatavuus, mikä mahdollistaa laadukkaan musiikin tekemisen olohuoneen nurkassa muutaman satasen budjetilla. Tätä vallankumousta ei sovi aliarvioida, onhan se viime kädessä myös mahdollistanut tämän blogin olemassaolon!
Valitettavasti digitaalisen musiikkiteknologian muuttuminen valtavirraksi on myös sekoittanut siihen paljon kaupallisuutta – kotimuusikoiden kukkaroista kamppaillaan tällä hetkellä verisemmin kuin koskaan. Alkuaikojen “punk-henkisyyden” (jos sellaisesta voi digitaalisen tekniikan yhteydessä puhua) tilalle on syntynyt kulttuuri, jossa markkinointisanastolla kuten “aito”, “analoginen” ja “alkuperäinen” pyritään tuotteistamaan musiikin tekemistä.
Useimmat uudet VST- efektit ja -syntikat on graafisesti kuorrutettu näyttämään vanhoilta analogilaitteilta, tai vähintäänkin niiden myyntiteksteissä mainitaan “analogisen signaalitien autenttinen jäljentäminen” tai jonkun kuuluisan tuottajan nimi todistamassa äänen “laadusta”. Hintalappu on usein satoja euroja, vaikka loppujen lopuksi tuotteesta saatu hyöty on usein marginaalinen ilmaisiin tai edullisiin vaihtoehtoihin verrattuna.
Tätä ilmiötä tukee valitettavasti myös suuri osa alan lehdistä ja blogeista, joissa samojen valmistajien tuotteet saavat vuodesta toiseen 4.5/5 tähteä ja ylistäviä arvioita. Toki edullisia ja ilmaisiakin tuotteita esitellään, mutta aloitteleva musiikintekijä ohjataan turhan usein pohtimaan erilaisten tuotteiden valintaa sen sijaan että korostettaisiin omien ideoiden ja luovan työn oleellista merkitystä. “Gear lustin” lomassa usein unohtuva tosiasiahan on, että legendaaristen bändien ja tuottajien käyttämät laitteet on ikonisoitu jälkikäteen – alun perin kaikki lähti hyvistä musiikillisista ideoista ja kokeilunhalusta.
Välineiden sijasta musiikki vaatii luovaa työtä
Koska musiikki on intohimon kohde kaikille musiikin tekemisestä kiinnostuneille, meitä on helppoa houkutella hankkimaan kalliitakin efektejä ja instrumentteja vetoamalla taiteellisen sielun narsistiseen puoleen: hankkimalla tuotteen X pääset oikotietä nauttimaan luovan työn hedelmistä.
Valitettavasti 95 prosentissa tapauksista rahan käyttämisen sijaan ainoa ratkaisu on varata itselleen aikaa, istua instrumentin tai tietokoneen ääreen ja kärsivällisesti työstää omia ideoita eteenpäin. Tiedän tämän omasta kokemuksesta: arkisen työviikon jälkeen on paljon houkuttelevampaa palkita itsensä uudella efektillä tai syntikalla ja leikkiä sillä muutaman tunnin, kuin oikeasti keskittyä ja tehdä omaa musiikkia niillä välineillä joita nurkista ja kovalevyltä jo löytyy.
Kotistudio.fi blogin keskeisenä tavoitteena on tuoda osa 2000-luvun alun “punk-henkeä” ja kokeilunhalua takaisin osaksi nykypäivän digitaalista kotistudiota: välineiden sijaan meitä rajoittaa lopulta aina vain oma mielikuvituksemme.
Onko sinulla kokemuksia musiikin tekemisestä 2000-luvun alusta, tai ajalta ennen digitaalista studiota? Oletko tehnyt hankintoja hetken mielijohteesta? Jätä kommentti ja kerro mielipiteesi…