Dynamiikan hallinta 1/2 – Kompressori

Dynamiikan muokkaaminen on EQ:n käytön ohella kenties tärkein työkalu biisien soundin ja balanssin kontrolloimisessa. Yleensä raitojen tai instrumenttien dynaamista aluetta halutaan pienentää käyttämällä kompressoria tai limitteriä, jolloin äänenvoimakkuudeltaan voimakkaimpien signaalien tasoa tuodaan alaspäin ilman, että hiljaisimpiin kohtiin puututaan lainkaan. Tavoitteena on siis keinotekoisesti muokata eri instrumenttien ja instrumenttiryhmien välistä dynamiikkaa, jolloin biisin soundi on mahdollista saada yhtenäisemmäksi ja “lihavammaksi”. Kompressori on yleisin työkalu näissä tilanteissa.

Kompressorin käyttöön ja asetuksiin on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa päästä kiinni kuin vaikkapa EQ:n käyttöön – siinä missä häiritsevien taajuuksien vaimentaminen kuulostaa loogiselta, on “dynamiikan muokkaaminen ja yhtenäistäminen” huomattavasti abstraktimpi ja vaikeammin perusteltava asia. Miksi kompressoria ylipäätään pitäisi käyttää, ja miltä kompressoitu soundi kuulostaa?

Tässä blogikirjoituksessa esitellään perinteisten kompressorien perustoiminnot, sekä annetaan yleisen tason vinkkejä eri käyttötilanteisiin aloittelevan musiikin tekijän näkökulmasta.

Mihin kompressoria tarvitaan?

On ehkä syytä mainita, että puhuttaessa dynamiikan muokkaamisesta ei tarkoiteta äänenvoimakkuuden muuttamista sanan yleisessä merkityksessä, sillä sehän onnistuu yksinkertaisesti vaikkapa mikserin tai vahvistimen volumea säätämällä. Kompressorin tehtävänä on reagoida halutulla tavalla hetkittäisiin äänenvoimakkuuden muutoksiin, ja joko vähentää äänenvoimakkuuden vaihtelua (“compression”) tai joskus korostaa sitä (“upward compression expansion” tai “expansion”). Käytännössä 95% tapauksista musiikin dynamiikkaa halutaan nimenomaan vähentää, eli “kompressoida” tiiviimmäksi.

Onkin sitten kokonaan eri kysymys kuinka paljon musiikkia “saa” tai “pitää” kompressoida – tämä on paitsi aikakauteen myös musiikin tyylilajiin liittyvä kysymys, joka herättää paljon mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Totuus kuitenkin on, että dynamiikan muokkaamisen avulla on mahdollista objektiivisesti parantaa biisien soundia, mikä tekee kompressoinnin hallinnasta oleellisen osan jokaisen kotituottajan työkalupakkia.

Kompressori ja sen perusasetukset

Kompressorien toiminnasta on hankalaa antaa kattavaa yleiskuvaa, sillä eri tarkoituksiin luotuja ja toimintaperiaatteiltaan erityyppisiä malleja on runsaasti niin hardware- kuin softapuolellakin. Muutamat perusasetukset kuitenkin löytyvät useimmista malleista, joten niiden esittely on paikallaan näin aluksi.

Kompressoria voisi ehkä luontevimmin kuvata äänenvoimakkuutta säätelevänä “robottina”, joka reagoi annettujen ohjeiden mukaisesti sille syötettyyn äänisignaaliin. Näitä ohjeita eli parametreja on käytännössä vain viisi:

1. Mikä on äänisignaalin perustaso ennen kuin siihen reagoidaan (“Treshold” -parametri)
2. Kuinka nopeasti signaalin muutoksiin reagoidaan (“Attack ja “Release” -parametrit)
3. Kumpaanko suuntaan signaalin voimakkuutta halutaan muuttaa (“Compression” eli alaspäin tai “Expansion” eli ylöspäin)
4. Kuinka voimakkaasti eli missä suhteessa muutos halutaan tehdä (“Ratio“)
5. Kuinka paljon muokatun sigaalin voimakkuutta lopuksi korjataan (“Gain” tai “Make-up gain”)

Nämä perusasetukset löytyvät (joskin hieman eri nimisinä) lähes kaikista kompressoreista. Kaikki muut oudoiltakin kuulostavat parametrit (kuten knee, circuit type ja look-ahead jne.) tarjoavat useimmiten vain lisää mahdollisuuksia  edellämainittujen perusasetusten hienosäätöön.

Kompressorien tärkeimpänä visuaalisena indikaattorina toimii aina äänenvoimakkuuden muutosta kuvaava palkki tai viisari (ns. “Gain reduction meter“), joka auttaa havainnollistamaan äänenvoimakkuuden muutosta kullakin hetkellä.

Kotituottajan elämää on lisäksi useimmiten helpotettu erilaisilla asetuksilla, jotka automatisoivat kompressorien toimintaa. Esimerkiksi kaupallisten sekvensseriohjelmistojen mukana tulevista kompressoreista löytyy useimmiten “Auto release” ja “Auto gain” -kytkimet, jotka pyrkivät automaattisesti mukauttamaan kompressorin toimintaa lähdemateriaaliin sopivaksi.

Kompressori ja sen käyttö miksaamisen apuvälineenä

Millaisia asetuksia kompressorissa sitten tulisi käyttää? “Parhaiden asetusten” antaminen eri tilanteisiin on valitettavasti mahdoton tehtävä, sillä käytännössä jokainen instrumentti ja musiikillinen teos on soundiltaan aina erilainen. Esimerkiksi pelkkä mikrofonin vaihtaminen saa saman akustisen kitaran äänityksen kuulostamaan erilaiselta, mikä taas edellyttää myös kompressorin asetusten viilaamista jne.

Ehkä luontevin lähtökohta kompressorin käytön opetteluun on desibelien ja millisenkuntien sijaan ajatella tarvelähtöisesti: Mitä haluat kompressorin avulla saavuttaa? Seuraavassa esitellään muutamia yleisiä tilanteita, joiden avulla kompressorin käytöstä on helpompaa saada yleiskuvaa. Havainnollisuuden vuoksi olen käyttänyt esimerkeissä pelkkiä perkussiivisia soundeja, mutta samat perusperiaatteet toimivat luonnollisesti minkä tahansa materiaalin kompressoinnissa…

Napakampi soundi hitaalla attack-arvolla

Jos haluat korostaa instrumenttien iskuja ja rytmiikkaa, onnistuu se kompressorin avulla seuraavasti: säädä asetuksia niin, että soundien alkuosa (“transient“) säilyy muuttumattomana, ja ainoastaan niiden jälkeisen signaalien tasoa madalletaan halutulla intensiteetillä. Attack on siis hitaampi, ja release säädetään sopivan nopeaksi tapauskohtaisesti. Ratio on yleensä melko korkea, hyvä lähtökohta on 3-5.

Alkuperäinen rumpulooppi

Kompressoitu versio #1

Muhkeampi soundi nopeammalla attackilla

Joskus instrumenttien soundia tarvitsee muuttaa lihavammaksi ja pehmeämmäksi. Tällöin kompressorin tulee reagoida ainoastaan signaalien alkuosaan, ja madaltaa niiden voimakkuutta suhteessa muuhun soundiin.

Kompressorin attack on nyt nopea, samoin release jotta kompressoinnin vaikutus kohdistuisi mahdollisimman tarkasti vain iskuihin eli transientteihin. Ration avulla voit säätää efektin voimakkuutta, ja release vaatii tapauskohtaista säätämistä.

Kompressoitu versio #2

Instrumenttiryhmien dynamiikan tasaaminen

Miksaamisen yleinen perusperiaate on niputtaa instrumenttiryhmiä yhteneviksi kokonaisuuksiksi, jotta niiden keskinäinen soundi sulautuu paremmin yhteen. Dynamiikan näkökulmasta tämä onnistuu ohjaamalla esimerkiksi kaikki rummut oman kanavakompressorin läpi, kaikki kitarat toisen jne. Ero alkuperäiseen soundiin ei ole heti kuultavissa, ja kompressorin asetusten säätäminen vaatii jatkuvaa viilausta koko miksaamisprosessin ajan. Lopputuloksena on kuitenkin yleensä ehjempi ja hienostuneempi soundi, josta puhutaan usein termillä “glue compression” tai “bus compression”.

Tämäntyyppisen kompressorin attack on yleensä pitkä ja release lyhyt tai automaattinen. Ratio tulisi olla hyvin matala 1,5 – 3, ja yleensä jo 3-5 desibelin kompressointi riittää halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

Alkuperäinen looppi:

Kompressoitu versio:

Kompressori efektinä

Modernit digitaaliset kompressorit ovat, kuten olettaa saattaa, neutraaleja ja huomaamattomia varsin radikaalejakin asetuksia käytettäessä. On kuitenkin saatavilla useita vintage-tyylisiä kompressoreita, joissa kompressoinnin sivutuotteena saadan runsaasti harmoonista säröä yms. analogityylistä persoonallisuutta. Näiden efektien avulla on usein mahdollista värittää yksittäisten instrumenttien soundia radikaalisti, ja käyttää kompressointia luovana efektinä. Seuraavassa esimerkissä rumpulooppi on ajettu  Klanghelm MJUC -kompressorin läpi varsin radikaaleilla asetuksilla:

Alkuperäinen luuppi:

Kompressoitu versio:

Jos dynamiikkaa on liikaa: brick wall limiting

Usein eteen tulee tapauksia, joissa yksittäisen instrumentin soundi on muuten ok, mutta siinä esiintyy hetkittäin yksittäisiä “piikkejä”. Tämän tyyppiset ylidynamiset soundit vaikeuttavat usein biisin miksaamista, koska ne estävät hyvän balanssin saavuttamista instrumenttien kesken. Esimerkiksi liian “terävä” hihat-soundi on usein tarpeen kesyttää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Esimerkki liian dynaamisesta soundista, joka saattaa haitata biisin miksaamista:

Perinteisen kompressorin käyttäminen ei tällöin ole välttämättä paras ratkaisu, koska niiden algoritmit ja asetukset on yleensä optimoitu vain maltillisten muutosten tekemiseen. Näissä tilanteissa kätevä tapa on käyttää limiteriä  joka toimii radikaalin kompressorin tavoin ja estää äänenvoimakkuutta ylittämästä tiettyä raja-arvoa (ceiling). Toisin sanoen, limitteri on perusperiaatteeltaan äärimmäisen nopea kompressori, jonka ratio on äärimmäisen korkea –  mikään signaali ei pääse huomaamatta livahtamaan sen ohi.

Käytännössä kaikkien yleisimpien sekvenssereiden mukana tulee erillinen limitteri, jonka avulla tämän tyyppinen “brick wall limiting” onnistuu helposti. Yleensä 1-3 desibelin leikkaaminen onnistuu ilman että alkuperäisessä signaalissa tapahtuu mitään kuultavaa muutosta.

Kohti muhkeampaa soundia

Tässä artikkelissa on esitelty dynamiikan hallintaa kompressorin avulla, ja lukija on toivottavasti saanut uusia ideoita ja hyödyllisiä vinkkejä omien biisien miksaamiseen, ja soundien “lihavoittamiseen” niiden dynamiikkaa muokkaamalla. Tehokas kompressorien käyttö on ainakin allekirjoittaneelle edelleen hankalaa, ja vaatii usein paljon aikaa ja kokeilua ennen kuin sopivat asetukset löytyvät.

Sarjan seuraavassa osassa nostetaan panoksia, ja esitellään monikanavakompressoinnin sekä dynaamisen EQ:n toimintaperiaatteita &  perussovelluksia musiikin tekemissä. Nämä efektit mahdollistavat dynamiikan hallinnan kohdistamisen tietyille taajuusalueille, mikä antaa paljon lisää mahdollisuuksia soundien viilaamiseen ja saattaa osoittautua yllätävänkin käteväksi työkaluksi jo miksaamisen alkuvaiheessa. Pysy siis kuulolla!

Käytätkö kompressointia joka biisissä? Mitä vinkkejä antaisit aloitteleville musiikin tuottajille dynamiikan hallintaan?

Voit kertoa muille lukijoille omista kokemuksistasi kompressorien jättämällä kommentin artikkeliin.