Koulutuspalvelut

Haluatko päästä nopeammin alkuun oman musiikin tekemisessä? Kotistudio.fi tarjoaa blogin ohella myös koulutuspalveluja kaikille musiikin tekemisestä kiinnostuneille. Voimme yhdessä ensin keskustella tarpeistasi, ja sen jälkeen sopia tarvittavan koulutuspaketin laajudesta ja toteutustavasta.

Yksinkertaisimmillaan ”koulutus” voi tarkoittaa yhtä tai useampaa muutaman tunnin Skype-sessiota, mutta myös paikan päällä tapahtuva koulutus on mahdollista sopimuksen mukaan.

Homman ideana on ensisijaisesti auttaa musiikin tekemisestä kiinnostuneita pääsemään nopeammin alkuun. Jos sinusta tuntuu, että oman musan tekemisen hidasteena on monimutkaisten ohjelmistojen ja -efektien peruskäytön opettelu, tai olet kyllästynyt englanninkielisten ja hidastempoisten YouTube-videoiden katseluun, saatat olla kiinnostunut Kotistudio.fi koulutuspalveluista.

Koulutus voi pitää sisällään esimerkiksi
  • Omiin tarpeisiin sopivan kotistudion yleisiä vaatimuksia
  • Suosituksia ja ohjeita ohjelmistojen ja efektien valintaan
  • Käyttökoulutusta sekvensseriohjelmien peruskäyttöön (erityisesti Cubase, Studio One, FL Studio, Bitwig)
  • Miksaamisen ja masteroinnin perusteet digitaalista levitystä ajatellen
  • Ulkopuolisen näkökulman tarjoamista musiikin tekemiseen ja työtapojen tehostamiseen
Kotistudio.fi EI voi auttaa jos tarvitset
  • Musiikin masterointipalveluja tai studiotilaa
  • Musiikin teorian opetusta tai instrumentin soiton opetusta
  • Varman reseptin hittien tekemiseen
  • Yhden kaverin lisää kehumaan omia biisejäsi

Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan lisää!















Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti, eikä mitään annettuja tietoja luovuteta kolmansille osapuolille. Kiitos yhteydenotostasi!