Testissä Fabfilter Pro-R reverb

Fabfilter on mainekas efektivalmistaja, jonka softatuotteet ovat vuosien varrella saavuttaneet mainetta erityisesti käytettävyytensä ja neutraalin soundinsa ansiosta. Algoritmiset reverbit ovat Kotistudion sydäntä lähellä, joten olikin mielenkiintoista nähdä mitä uutta Fabfilterin hiljattain julkaistu Pro-R tarjoaisi kotituottajalle.

Hollantilainen Fabfilter on todennäköisesti monille musiikin tekemisestä kiinnostuneelle tuttu nimi, sillä yhtiön efektit ovat vuodesta toiseen niin huippuammattilaisten kuin vakavien harrastajienkin ahkerassa käytössä. Pro-R -reverbin julkaisu on siis ilman muuta iso uutinen.

Fabfilterin erinomainen Pro-Q2  valittiin arvostetun Gearslutz-sivuston äänestyksessä 2016 parhaaksi softapohjaiseksi eq:ksi. Myös valmistajan muut efektit, kuten Pro-MB monikanavakompressori sekä Saturn monikanavasärö ovat saaneet runsaasti kiitosta vuosien varrella. Aiemmasta menestyksestä johtuen jokainen heidän uusista efekteistään joutuu erityisen kriittisen tarkastelun kohteeksi: ovatko aiempi laatu ja innovaation taso säilyneet ennallaan?

Hyvä käyttöliittymä parantaa soundia

Fabfilterin suurin ansio on ollut, toisin kuin ehkä ensin voisi ajatella, heidän työkalujensa teknisten ominaisuuksien sijasta niiden käyttöliittymäsuunnittelu. Vaikka Fabfilterin viime vuosina julkaistut efektit ovat olleet myös teknisesti huippuluokkaa, korostuu niiden käytettävyys useissa arvioissa itse soundia enemmän. Heidän työkalujensa avulla tuottajat ja muusikot saavat nopeammin ja tehokkaammin halutun kaltaisia lopputuloksia, mikä loppuviimein parantaa myös biisien soundia.

Valitettavan usein varsinkin sekvensseriohjelmistojen mukana toimitettavat efektit ovat esimerkkejä päinvastaisesta tilanteesta: työkalujen tekniikassa ei sinällään ole mitään valittamista ja kaikki tarvittavat ominaisuudet ovat periaatteessa saatavilla, mutta tilanteeseen sopivien asetusten löytäminen ja saavutetun hyödyn arviointi on usein tehty tarpeettoman hankalaksi.

Kotistudion testissä olikin ilahduttavaa huomata, että Fabfilter on onnistunut Pro-R:n avulla tuomaan uusia innovaatioita ja oivalluksia myös reverbien maailmaan…

Pro-R  – innovatiivinen reverb

Fabfilter Pro-R käyttöliittymä
Fabfilter Pro-R käyttöliittymä on nerokkaan yksinkertainen: abstraktien asetusten sijasta kontrollit on nimetty johdonmukaisesti, ja mikä parasta, reverbin sävyä (kaiun pituutta) voi säätää graafisesti koko taajuuskaistan alueelta! Kuvassa näkyvä sininen käyrä on “decay rate eq”, ja keltainen “post eq”.

Ensi näkemältä Fabfilter Pro-R muistuttaa käyttöliittymältään graafista eq:ta, ja yhdennäköisyys valmistajan muihin efekteihin onkin ilmeinen. Pienen tutkiskelun jälkeen paljastuu, että tätä reverbiä toden totta ohjataan kuin eq:ta: yläosan sininen “Decay Rate EQ” säätää reverbin äänensävyä (kaiun määrää)  taajuuskohtaisesti, kun taas alaosan keltainen “Post EQ” toimii normaalin filtterin tavoin ja mahdollistaa soundin filtteröinnin signaalitien lopussa.

Decay rate eq -konsepti on yksinkertaisuudessaan nerokas, sillä usein  miksaamisessa ja äänisuunnittelussa on tarpeena kohdistaa reverb vain tietylle taajuusalueelle. Tavanomainen keino on filtteröidä soundia ennen reverbiä, tai vaihtoehtoisesti “virittää” reverbin asetuksia ylä- tai alataajuuksia korostavaksi (high/low decay crossover yms.). Fabfilterin ratkaisussa kaikki hoituu intuitiivisesti jo ennestään tutulla graafisen eq:n metaforalla – kryptisille termeille tai useille säätimille ei ole tarvetta, sillä kaikki hoituu visuaalisesti ja huipputäsmällisesti. Haluatko vähentää reverbiä 500 hertsin alapuolelta, korostaa sitä ainoastaan 1-3 kilohertsin alueelta? Tämän tyyppiset säädöt onnistuvat Pro-R:llä parilla klikkauksella.

Haluttu akustinen tila syntyy hetkessä

Parametrien fiksu yksinkertaistaminen jatkuu myös Pro-R:n muissa kontrolleissa.

Erillistä algoritmin (hall, plate, room jne.) valintaa ei ole, vaan se on yhdistetty reverbin pituuden (decay) säätimeen: decayta pidennettäessä algoritmi siirtyy eri huonetyypistä toiseen. Tämä tuntuu ensin rajoittavalta, mutta pienen totuttelun jälkeen sopivan soundin löytäminen on loppujen lopuksi yllättävän sujuvaa. Jokaisen algoritmin soundia voi vielä erikseen kasvattaa tai pienentää “Decay rate” -säätimellä, mikä antaa mahdollisuuden viilata reverbin kokoa huoneen mallista riippumatta.

Kolme muuta kontrollia, “Brightness“, “Distance” ja “Character” ovat jo nimiensä perusteella varsin havainnollisia, ja helpottavat oikean soundin löytämistä radikaalisti perinteisiin algoritmisiin reverbeihin verrattuna. Erityisesti Distance -asetus on nerokas, koska se auttaa siirtämään elementtejä eteen tai taakse äänikuvassa ilman, että reverbin decayta tarvitsee säätää lainkaan.

Yläpalkista löytyy kätevä “Stereo Width” -kontrolli, ja viimeisenä oikealla on efektin voimakkuutta ohjaava Dry/Wet -säädin jonka voi kätevästi lukita haluttuun asentoon. Lukitsemisen ansiosta valmiiden soundien selaaminen on luontevampaa, kun asetus ei pompi mielivaltaisesti presetistä toiseen.

Tyylikkään neuraali soundi

Jos Pro-R:n soundia haluaa kuvailla on se lähinnä eleettömän tyylikäs ja digitaalisen puhdas. Omissa testeissäni en kuullut soundissa mitään artefakteja tai  metallisuutta, mikä usein vaivaa erityisesti sekvensserien mukana toimitettavia stock-reverbejä. Decay-aika on pisimmillään 20 sekuntia, mikä varmasti riittää useimmille.

On tietysti mielipidekysymys, pitäisikö algoritmisessa reverbissä olla oma persoonallinen soundinsa – Fabfilterin mielestä nähtävästi ei, ja uskon että se on oikea lähestymistapa 90% tapauksista. Puhdasta soundiahan on aina helpompaa muuttaa epäpuhtaaksi kuin toisin päin, ja Pro-R:n “Character” ja “Brightness” -säätimillä soundista saa muokattua tarvittaessa vintage-henkisemmän (tummemman ja värittyneemmän).

On kuintekin paikallaan korostaa, että Pro-R ei kuitenkaan ole radikaalin äänisuunnittelun väline (kuten vaikkapa Zynaptic Adaptiverb), vaan ennen kaikkea erittäin mukautumiskykyinen ja puhdassoundinen miksaustyökalu.

Onko Pro-R pakko-ostos?

Jos lukijan mielestä olen pelkästään hehkuttanut Pro-R:ää, olen pahoillani – en yksinkertaisesti löytänyt siitä heikkoja kohtia. Softastudiostani löytyy 10-15 reverbiä, joista oikeastaan kaikki tuntuvat kömpelöiltä ja vanhanaikaisilta Pro-R:n kokeilun jälkeen. Yksinkertaisesti se nopeus ja tarkkuus, jolla reverbin soundia pystyy Fabfilterin työkalulla säätämään, on kokeilemisen arvoista.

Yllättävintä oli, että huomasin käyttäväni vähemmän reverbiä Pro-R:n ansiosta. Soundin säätämiseen tarjolla olevat kontrollit, erityisesti Distance ja Brightness yhdessä nerokkaan decay rate eq:n kanssa tekevät Pro-R.stä äärimmäisen tarkan työkalun sopivan kokoisen akustisen tilan luomiseen.

Kotistudio suosittelee kaikkia kokeilemaan Pro-R:ää, ja samalla varautumaan suureen houkutukseen korvata vanhat reverbit tällä nykyaikaisella, havainnollisella työkalulla. Pro-R ei ole soundillisesti vallankumouksellinen, mutta sen tarjoama käyttöliittymä reverbin maailmaan on ainakin tällä hetkellä Kotistudion mielestä ainutlaatuinen.

Fabfilter Pro-R